EtusivuTapahtumatArkistoVmax jääkiihdytys tapahtuma Oulussa 8.3.2008

Vmax jääkiihdytys tapahtuma Oulussa 8.3.2008

Terveisiä Oulusta jossa järjestettiin maailman ensimmäiset kiihdytyskilpailut Vmaxilla jäällä.

piikit

Tapahtuma oli huikea, iso kiitos kaikesta kuuluu tapahtuman järjestäjille eli Oulun jäsenille Markulle, Jakelle, Jammulle, Sepolle vain muutamia nimeltä mainitakseni. Porukka oli nähnyt paljon vaivaa ja aikaa luodakseen puitteet huikealle tapahtumalle, eniten ihmettelen miten kummassa onnistuivat loihtimaan lauantaiksi ehkä yhden tämän kevään kirpeimmistä pakkas-aamuista, ( yöllä oli -23 astetta pakkasta) joka sitten aamun valjettua vaihtui kirkkaaseen kevätaurinkoon ja upeaan kevätsäähän.

Paikalla oli kiitettävän paljon porukkaa, ajamassa oli suomesta tietysti järjestävän porukan väkeä, Jammu ja Seppo. Simanalan mies Lassi saapui paikalle edustamaan itäsuomea ja helsingistä ajamassa oli Niclas.
Ruotsista ei sittenkään saatu paikalle niin montaa pyörää kuin alkujaan oli puhetta, mutta sentään kahdella pyörällä tulivat puolustamaan kunniaansa. Tosin valitettavasti toiseen pyöristä tuli joku kämmi voimansiirtoon jo harjoitusvaiheessa joten lopullinen kisa ajettiin neljällä suomalaispyörällä yhtä ruotsalaista vastaan.

Siinä olis baarimikko saanut aikaan monta Caipiroskaa kun ajot alkoi, senverran paljon oli jäämurskaa ilmassa kun kuskit koitti piiskata maxeja joulukuuselta vauhtiin. Isommitta haavereitta selvitiin, pieniä teknisiä murheita ja yhtä Stefanin (Stefan Möllergren) pitkäksi lipsahtanutta jarrutusta lukuunottamatta kaikki sujui mallikkaasti radalla. Ilma oli todella kaunis ja paikallisen urheiluseuran tytöt möivät kioskiska makkaraa ja limsaa, ilmassa oli ihan oikean urheilujuhlan tuntua.

Tiukan kisan jälkeen lopullinen järjestys saatiin selville, nopein oli tällä kertaa Seppo Teräs Suomen Oulusta !!! Iso käsi Sepolle, tasaisen kauniita vetoja alusta loppuun.

Toisen palkinnon kuittasi Jammu Pekkala antaen muille todella tiukan vastuksen ja välillä Jammun meno oli tajuttoman hurjaa ja hienoa katseltavaa.

Kolmas palkinto lipsahtikin sitten Ruotsiin Stefanille jota ei kyllä voida syyttää tasitelutahdon eikä yrittämisen puutteesta.

Kaiken kaikkiaan kisa oli hieno ja mieleenpainuva kokemus, uskon että ensi vuonna ruotsissa viivalla onkin paljon enemmän maxeja ja aikaan saadaan todellinen Suomi -Ruotsi kamppailu.

Katsojia oli paikalla kiitettävästi, klubilaisia suomesta parikymmentä, ainakin puolentusinaa ruotsista, Tanskasta paikalla oli Tanskan pressa Jan vaimoineen.

Kisan jälkeen sitten olikin palkintojen jako, illallinen ja sauna. Lopun iltaa sitten porukalla riekuttiin Hotelli Samanttan baarissa ja tanssiravintolassa.
Paluumatkalla tuntui että bikkubussin porukka taisi vaihtua Oulussa kun tullessa tuntui että korvatulpat olisivat tarpeelliset, takaisinpäin tullessa sitten olikin vallan hiljaista. Olisko ollut jonkinlaista taisteluväsymystä, tietäähän sen että raikas ulkoilmaelämä väsyttää.

Täällä on kuvia tapahtumasta.



T. Rike

Viimeksi päivitetty 28.03.2009 13:56