Heinäkuu 2009

Tyrwäällä 16.7.2009

Kesä on hyvässä mallissa, on saatu ajella niin paahteisessa hellesäässä kuin kaatosateessakin. Mutta sitähän suomen kesä on, ilmoja emme voi valitettavasti hallita ja siksi onkin ajettava siinä kelissä kuin matkalle sattuu.

Tapahtumia ja tilaisuuksia on ollut ja edelleen on lähes jokaiselle päivälle, kaikkiin ei vain millään ehdi mukaan. Clubin tapahtumia on jo taakse jäänyt EAK-1 ennakoivan ajon koulutus joka järjestettiin taas Hollolassa. Osallistujia oli oikein mukavasti, osa jo viime vuonna kurssilla olleita, osa ensimmäistä kertaa. Kaikille varmasti jäi taas mieleen ja muistiin Lassin mainiot tiedot taidot tarkat, neuvot säännöt sekä opit joita se meille koitti päähän kurssilla takoa. Niitä on hyvä aina joskus palautella mieleen, se yllättävä ja arvaamaton tilanne kun voi tulla koska tahansa.

Alastarossakin oli taas "ratapäivä", kaarreajoa ja pyörän käyttäytymistä siellä harjoiteltiin ja opiskeltiin miten ja millaisilla ajolinjoilla voi ja pitää tuolla tien päällä ajella. Uskon että Alastarossa olleet omaavat nyt hieman paremman tuntuman maxiin ja sen käyttäytymiseen tiellä. Mitä paremmin tuntee pyöränsä ja sen ominaisuudet, sitä varmemmin ja turvallisemmin sillä sitten voi liikkua tuolla tien päällä. Itsekin huomaan joka kurssilla ja opetustilanteessa oppivani ja oivaltavani jotain uutta, Vaikka olenkin ajanut prätkällä ihan pikkupojasta lähtien ja kilometrejä on takana melkoisesti.

Saaristorallikin oli juuri Kemiönsaaressa TUMP:in järjestämänä. Jo tuttuun tapaan siellä oli varattuna puolijoukkueteltta majoittumiseen ja leirin keskuspisteenä. Clubilaisia paikalla oli koko rallin ajan 11 kappaletta ja vissiin puolen tusinaa päiväkävijää.
Lähes jokaisen kerhon valittelema osallistujakato näkyi myös Saaristorallissa, TUMP oli varautunut 800 kävijään mutta lopullinen määrä taisi jäädä sinne 350 kävijän korville. No, ruokaa riitti varmasti kaikille ja muutkin palvelut olivat juoheita kun ei tarvinnut niin kovasti jonotella. Suurimman merkkikerhon palkinnon kuittasi jälleen YCCF mutta me olimme komeasti heti kakkosena!

Allekirjoittanut puolusti viimevuotista Kemiö Grand Prix voittoa ja tiukassa kisassa voiton sain kuin sainkin puserrettua ja nyt palkintokaapissa komeilee uusi komea pytty.

Kulkuriajot pyörivät eri puolilla Suomea ja kovasti niihin on osallistuttukin. Kaikkiaan jo 68 clubilaista on osallistunut yhteen tai useampaan tapahtumaan! Kulkurimerkkejä, jonka siis saa kun osallistuu viiteen tapahtumaan on niitäkin jo jaettu 9 kappaletta lisää varmaan päästään kohta postittamaan.

Kulkurimerkkiver2

Nordic Vmax Meet Tanskassa lähestyy ja jo muutaman päivän päästä lähtö sinne koittaakin. Mielenkiinnolla odotan millaisen tapahtuman ovat sinne järjestäneet, uskoisin että edessä on huikeat pippalot ja mieleenpainuvia muistoja sekä tietysti päällimmäisenä vanhojen ja uusien vmax tuttujen tapaaminen eripuolilta Skandinaviaa ja Eurooppaa.

Tottitorpan tapahtumaa 22 - 23.8 järjestellään jo kovasti ja luvassa onkin taas jotain uutta, jotain vanhaa ja kaikkea siltä väliltä.

Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti koko ajan, uusia jäseniä on liitynyt jatkuvasti ja paljon jäseniä jotka ovat olleet poissa, on liittynyt uudelleen.

Varsinaisia jäseniä onkin tällä hetkellä jo 402 kpl !!!

Lisäksi 16 kannatusjäsentä !!!!

Hienoa, upeeta mahtavaa!!

Koskaan aiemmin ei yhdistyksessä ole ollut näin montaa jäsentä. Tästä on hienoa jatkaa eteenpäin.

Kuten jokaisessa yhdistyksessä, niin tässäkin kaivataan lisää aktiivisia jäseniä toteuttamaan yhteisiä juttuja.

Tämä on siis haaste, jos tunnet että ehtisit, haluaisit, voisit jollain tavalla tulla mukaan järjestämään yhdistyksen juttuja, tule mukaan.

Mitään ikiaikaista sitoutumista ei tarvita, riittää kun jossain kohtaa jollain tavalla voisit olla mukana järjestämässä tapahtumia, osallistumassa toimintaan. Tää puuha on kivaa ja yhdessä isommalla porukalla asiat sujuu helpommin.

Notta tällasta tälläkertaa.

Rike #337

Viimeksi päivitetty 25.08.2009 22:46

 

nvm2012-600x150