Lokakuu 2009

Tyrwäällä 4.10.2009


Eletään Lokakuun alkua, pohjoisessa on jo satanut ensilumi ja täällä etelässä ensimmäinen syysmyrsky meni yli. Edellisestä Puheenjohtajan palstasta on vierähtänyt jo tovi, joten nyt on aika kirjoittaa ja kerrata jo lopuilleen kääntyneen kesän tapahtumia ja zoomailla vähän tulevaa.

Heinäkuun lopussa osallistuimme vahvasti Tanskassa järjestettyyn Nordic Vmax Meet tapahtumaan. Tapahtumahan oli jo kolmas laatuaan ja kyllä sellainen vahva tunne jäi että tapahtuma on saanut sellaisen aseman ja arvon kuin sille kuuluu. Oli taas mukava tavata tuttuja ja tavata uusia. Meidän kerho oli tapahtuman suurin osallistujakerho, meitä oli 37 ja voitimme komean pokaalin. Ensi vuonna onkin Norjan vuoro järjestää tapahtuma ja ensimmäiset mainokset on jo nähty samoin Bent Le Bones (Norjan kerhon pressa) kertoi että luvassa unohtumattomia kokemuksia ja elämyksiä. Hyvä niin, on hienoa että tapahtumaan jaksetaan panostaa ja osallistua.

Tottitorpan perinteinen kauden lopettelutapahtuma vietettiin taas ja mukavaa oli. Tästä löytyykin ihan oma juttu tuolta Tapahtumat osiosta, en tässä rupea kertaamaan sitä vaan lukekaapas sieltä jos ette vielä ole niin tehneet.

Vmax Clubi järjesti jo 4. kerran Pelastakaa Lapset tapahtuman Espoossa. Tapahtuma oli onnistunut ja kovin tyytyväisiä tuntuivat olevan niin ajelutetut kuin ajelutettavatkin. Kiitoksia on tullut vielä perästäpäin ja tapahtumaa toivottiin taas ensi kesälle.

Kulkuriajot saatiin päätökseen ja voittaja selville. Paljon kilometrejä jaettiin kesän mittaan "ilmaisten" kahveiden eteen, erityisesti pohjoisen miehet ajoivat ihan tolkuttomia määriä. Ensi vuoden kulkuriajoja koitetaankin hieman trimmata siten että pisteiden kertyminen ja kilometrit olisivat edes jollain tavalla kohtuullisempia huomioiden maantieteelliset erot. Itsekin koitin osallistua mahdollisimman moneen kulkuritilaisuuteen, ihan kaikkiin en millään päässyt. Oli mukava käydä tapahtumissa ja tavata vanhoja tuttuja sekä tutustua uusiin kerholaisiin joita tapahtumissa olikin ilahduttavan paljon. Hienoa että tuoreetkin jäsenet innostuu mukaan tapahtumiin. Erityisen mukavana tapahtumana jäi mieleen Maarianhaminan kulkuriajo joka päätti kesän kulkuriajot. Tapahtuman puuhamiehenä toimineen Juhanin #721 mukaan ei koskaan ole Ahvenanmaalla nähty niin montaa Vmaxia yhtä-aikaa.

Nyt onkin seuraavana vuorossa sääntöjen mukainen syyskokous ja jonkinlaiset pikkujoulubakkanaalit siihen päälle. Ajatuksia ja toiveita esitettiin kovasti pikkujouluristeilystä mutta tuo suunnitelma kariutui heti alkumetreillä kun kaikki laivat siihen aikaan on jo buukattu täyteen. No onneksi pääkaupunkiseudun puuhamiehet vetivät hihasta suunnitelma B:n ja syyskokouksen jälkeen onkin pikkujouluhenkistä Pizzaa ja muuta touhua Ravintola Hamletissa, ihan siinä kokouspaikan nurkalla.

Syyskokouksen isoja asioita on tietenkin ensi vuoden budjetti, puheenjohtajan ja hallituksen jäsenet ensi vuodelle, sekä toimintasuunnitelman vahvistaminen vuodelle 2010.

Kerhon talous on hyvässä kunnossa joten sen suhteen budjetin laatiminen on ollut suhteellisen helppoa, kuluneen vuoden runsaasta tapahtumatarjonnasta huolimatta tarkan taloudenpidon ansiosta tulot ovat riittäneet kuluihin ja ehkä pikkaisen jää vielä sukanvarteenkin.

Eniten askarruttaa henkilövalinnat ensi vuodelle. Kuten kaikissa vapaaehtoisjärjestöissä ja yhdistyksissä on Vmax Clubissakin ongelma tekijöiden ja toimijoiden puute. Hallitukseen ja muihin tehtäviin kaivataan kipeästi uusia toimijoita, mistään rakettitieteestähän ei ole kysymys eikä töiden määrä varmastikaan rasita ketään kohtuuttomasti. Eli jos olet kiinnostunut toimimaan ja osallistumaan jollain tavalla yhdistyksen asioiden hoitoon ja järjestämiseen, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen niin kerron mielelläni lisää.

Kulunut vuosi on ollut aika rankka yleisesti maailmanlaajuisen taantuman ja laman johdosta. Se ei voi olla heijastumatta myös moottoripyöräilyyn ja pyöräkauppaan yleisesti. Tiukka taloudellinen tilanne ja kohonneet kustannukset ovat synnyttäneet ilmiön että eri puolella maailmaa, myös Ruotsissa on vuosittaisia moottoripyöränäyttelyjä peruttu. Täällä Suomessakin MP-10 messujen tilanne on tätä kirjoittaessa epäselvä, isoista messuosallistujista ainakin Yamaha, BMW ja Honda ovat ilmoittaneet jäävänsä pois MP-10 messuilta. Syynä on mainittu jatkuvasti kohonneet kustannukset ja talouden taantuman myötä heikentynyt taloudellinen tilanne. Itsekin panin kohonneen kustannustason merkille, osallistuminen messuille on vuosi vuodelta kalliimpaa. Lahteen ollaan puuhaamassa MP messuja keväälle, hallitus seuraa tilanteen kehittymistä. Mikäli Lahden messut toteutuvat ja kustannusrakenne on selvästi edullisempi pitää harkita mille messuille Vmax Clubi osallistuu.

Eri puolilta on kuulunut tietoa että viilenneet kelit ja lehdet tiellä ovat muuttaneet tiet petollisen liukkaiksi. Itsekin saman asian totesin kun kävin IBA:n syys-meetingissä Rautilakeskuksessa. Ei se rengas kylmänä kylmää tietä vasten niin kovin hyvää pitoa tarjoakkaan, tarkkana pitää olla ettei tule haveria. Pidetään se kumipuoli sitä tietävasten nyt syyskausikin jotta keväällä ollaan taas valmiina kun kausi alkaa.

Ai niin, meinasi jäädä mainitsematta että tänä suvena ajettiin Vmaxeilla mielestäni enemmän IBA:N rautaperseajoja kuin koskaan aiemmin. HIENOA :) Vmax on tehty ajettavaksi ja kyllä niillä tänä kesänä on ajettukin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, tavataan syyskokouksessa.

Volunteers

Rike #337

Viimeksi päivitetty 04.10.2009 22:42

 

nvm2012-600x150