Tyrwäällä Marraskuun 16 päivänä
Kirjoittelen tätä syyskokouksen jälkeiseisissä tunnelmissa. Sääntöjen määrämällä tavalla yhdistyksen syyskokous pidettiin Hämeenlinnassa, Hotelli Vaakunassa 15.11.2008 alkaen kello 13.00
Paikalla oli 23 jäsentä ja 34 jäsentä edustettuna valtakirjalla.
Pari uskalikkoa ilmestyi paikalle maxeilla ja heille pitää kyllä nostaa hattua tuolla märillä ja suolatuilla teillä ajamisesta.
Toimintasuunnitelma
Kokous sujui mukavasti, välillä keskusteltiin vilkkaasti toimintasuunnitelmasta ja siihen oleellisesti liittyvästä talousarviosta.
Pöytäkirja kokouksesta julkaistaan piakkoin jäsenten sivuilla, ennen sitä lyhyesti referoin tässä kokouksen päätöksiä.
Toimintasuunnitelma hyväksyttiin parilla lisäyksellä jossa hallitus velvoitettiin selvittämään ja tarkentamaan joidenkin tapahtumakulujen kohdennusta.
Budjetti 2009
Kokous hyväksyi myös talousarvion vuodelle 2009 joka toteutuessaan on lievästi alijäämäinen. Talousarvion hyväksyminen olikin varsin helppo ja nopea tehtävä johtuen yhdistyksen hyvästä taloudellisesta tilanteesta.
Koska toimintasuunnitelmaan on lisätty runsaasti tapahtumia, nostaa se luonnolisesti myös kulujakin.
Tällaisia tapahtumia ovat mm. EAK kurssit ja ratapäivät. Järjestettyjen tapahtumien palaute ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, ja tapahtumia on pidetty tärkeinä, päätettiin niitä lisätä tulevalle ajokaudelle.
Yhdistys varasi myös talousarvioon rahaa asianmukaisen, laadukkaan ja luotettavan alkometrin hankkimiseksi käytettäväksi yhdistyksen tapahtumissa.
Puheenjohtaja
Kokous valitsi yksimielisesti allekirjoittaneen jatkamaan puheenjohtajan tehtävissä. Kiitän ja syvään kumarran luottamuksesta ja pyrin edelleen luotsaamaan yhdistystä parhaalla mahdollisella tavalla.
Hallitus
Hallituskin saatiin äänestyksen jälkeen valittua ja uusi hallitus on kokoonpanoltaan seuraava:
(Hallituksessahan on puheenjohtaja, kuusi varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä)
Puheenjohtajana jatkaa #337 Risto Syrjä
Varsinaiset jäsenet: #515 Tomi Paarmas, #333 Markku Marttila, #90 Lassi Korppi, #155 Kimmo Tuovinen, #504 Kari Vavuli ja #486 Juha-Matti Jokinen
Varajäsenet: #767 Jari Lappeteläinen ja #396 Markku Eskola
Uusien sääntöjen mukaisesti uusi nyt valittu hallitus aloitti toimintansa välittömästi. Puheenjohtajana kiitos kaikille "vanhoille" hallituksen jäsenille kuluneesta vuodesta.
Palkintoja ja kunniaa
Kokouksen loppupuolella jaettiinkin sitten kunniaa, mainetta ja palkintoja.

Vuoden 2008 Kulkuriajo kilpailun ylivoimainen voittaja #155 Kimmo Tuovinen palkittiin kiertopalkintopokaalilla ja hienolla seinään kiinnitettävällä palkinto plakaatilla.

Suuri kiitos Kulkuriajo-tapahtuman onnistumisesta kuuluu sen järjestäjille !
Kulkuri hihamerkki
Kaikki viiteen tai useampaan Kulkuriajo tapahtumaan osallistuneet palkittiin Kulkuriajo hihamerkillä.

Ensi vuonna on uusi Kulkuriajo, osin uusilla säännöillä mutta samalla idealla; jos meinaa pärjätä kisassa on ajettava :)
Verta pakkiin 2008
SMOTO:n ja Veripalvelun verenluovutuskampanjassa kunnostautuneet palkittiin huikeilla Veripalvelun hihamerkeillä, ja kaikkien luovuttajien kesken arvottiin Veripalvelun kahvimuki. Eniten luovutuksia eli 4 kappaletta vuonna 2008 oli Risto Syrjällä, toisen ja kolmannen sijan nappasivat kolmella luovutuksella kaksi naista, Pirkko Syrjä ja Mia Piispanen. (molemmat luovuttivat maksimimäärän eli 3 kertaa, miehillä maksimimäärä on 4 kertaa vuodessa) Kahvimukin arvonnassa mukin sai #167 Ari Heino.
Kerhotavaroitakin kaupiteltiin ja uudet tuotteet kuten hupparit ja pitkähaiset paidat tekivätkin kauppansa. Nyt onkin aika katsella vaatekaappiin ja hankkia sinne täydennystä ennenkuin uudet tuotteet loppuvat.
Ai niin, juotiin me siellä kaffettakin ja syötiin suolaista kahvileipää, että ei se ihan pelkkää kuivaa kokoustamista ollut.
Rike #337
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
Viimeksi päivitetty 29.12.2008 23:32