Verestä hyviä muistoja 2020

Verestä hyviä muistoja – kampanja motoristeille

Suomen Motoristit ry eli SMOTO on tehnyt jo pitkään yhteistyötä SPR:n Veripalvelun kanssa.
Nyt tuhansien ihmisten hengen pelastanut monivuotinen kampanja, missä motoristit 
kerhoittain kisaavat luovuttamalla verta, on uudistunut

SMOTO haastaa motoristit – tavoitteena 3.000 hengenpelastusta

Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. 
Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää sairastavien ja 
keskoslasten hoitoon. Luovuttamalla verta voit pelastaa toisen ihmisen hengen. Yhdestä luovutuksesta saa 
avun jopa kolme potilasta.

SMOTO haastaa kaikki suomalaiset motoristit hengenpelastajiksi ja luovuttamaan 1.000 pussia 
verta vuoden 2020 aikana.

Vmax Club Finland ry on myös mukana perinteisesti kampanjassa.

Ohje:

  • Valikoi itsellesi sopiva luovutuspaikka
  • ilmoittautumisen/soveltuvuushaastattelun yhteydessä mainitse ryhmämme Vmax Club Finland ry / Vmax
  • Halutessasi sinut voidaan liittää toistaiseksi keräämään pisteitä ryhmällemme, joten jatkossa luovutukset kerryttävät automaattisesti ryhmällemme saldoa

Vähintään 10 verenluovutuksesta kalenterivuonna saamme Veripalvelun kunniakirjan ja nimen palkittujen VeriRyhmien listalle
Vähintään 20 luovutuksesta saamme hopeisen,30 luovutuksesta kultaisen ja 50 luovutuksesta platinaisen kunniakirjan. 
Tämän lisäksi saamme jokaisesta luovutuksesta hyvän mielen!

 Lisätietoja, missä lähin luovutuspaikka, sovinko luovuttajaksi juuri nyt, löytyy:

https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus

NYT JOUKOLLA MUKAAN

VERESTÄ HYVIÄ MUISTOJA KAMPANJAAN!