Vmax Club yleisesti
Vmax Club Finland on vuonna 1997 perustettu valtakunnallinen moottoripyöräkerho.
Yhdistyksen virallinen nimi on Vmax Club Finland Ry.
Tavoitteenamme on, että kaikki Suomen Yamaha Vmax moottoripyörien omistajat tai sellaiseksi aikovat tulisivat tietoisiksi kerhosta.
Yhdistyksen tarkoitus on tuottaa jäsenilleen harrastukseen liittyviä tapahtumia ja palveluja, sekä toimia Vmax motoristeja yhdistävänä organisaationa.
Vmax Club Finland Ry tekee merkittävää yhteistyötä ulkomaisten Vmax kerhojen kanssa, tästä merkittävimpänä vuosittain järjestettävä yhteispohjoismainen Nordic Vmax Meet tapahtuma.
Pyrimme esittelemään Vmaxia ja moottoripyöräharrastusta yleisesti myönteisesti, sekä toimimme jäsenillemme tietoa jakavana ja auttavana foorumina.
Kerhon jäsenkortilla saa etuisuuksia ja alennuksia erikseen WWW sivuilla mainituista alan liikkeistä. Yhdistys on SMOTO:n jäsenkerho ja jäsenyys oikeuttaa kaikkiin SMOTO:n kautta tai avulla saataviin alennuksiin ja etuisuuksiin.
Vmax Clubin toiminnan tarkoitus on:
1. Tutustuttaa Vmax pyörien omistajat toisiinsa.
2. Hankkia ja jakaa Vmax -aiheista tietoutta maailmalta.
3. Lisätä tapaamisilla tietoja pyörien huollosta ja korjauksista.
4. Järjestää kokoontumisia ja muita yhteisiä tilaisuuksia jäsenilleen.
5. Avustaa ja informoida tarvittessa uutta tai vanhaa pyörää hankittaessa.
6. Ylläpitää www-sivuja joiden avulla jäsenistö voi pitää yhteyttä ja jakaa tietoa ja osaamista.
Joitakin vuodelle 2020 toimintasuunnitelmaan kirjattuja tapahtumia:
– Osallistua Keski-Suomen MP-näyttelyyn (Jyväskylä) omalla osastolla.
– Osallistua jääkiihdytystapahtumaan Luleåssa ja Punkaharjulla.
– Järjestää Toukoajo tapahtuma Toukokuussa Punkaharjulla.
– Järjestää ajokaudella mahdollisuuksien mukaan ajoharjoittelukoulutusta.
– Järjestää kerhon sisäisenä kilpailuna Kurkuriajo 2020 tapahtuma.
– Vierailla ja tutustua muihin moottoripyöräkerhoihin.
– Ajokauden jokaviikkoiset tapaamiset. Paikat ja ajat löytyvät WWW sivustolta.
– Osallistua Nordic Vmax Meet tapahtumaan heinäkuun lopussa Ruotsissa .
– Kehittää Vmax Club Finlandin suhteita muihin vastaaviin kerhoihin maailmalla.
– Hyväntekeväisyystempausten järjestäminen.